On se ihmisen mieli kummallinen. Vaikka kuinka on "yrittänyt" kunnostautua tässä projektissa, on käsi hiipinyt kuin itsestään sipsipussin suuntaan iltaisin. Tai karkkipussin, tai ihan minkä vaan. Ja itseasiassa sain sille toissapäivänä hyvän selityksen.
Jouduin tuossa käymään sokerirasitustestissä, kun synnytyksestä tuli vuosi vierähtäneeksi. Oli tarkoitus jälleen kerran kunnostautua pari viikkoa ennen sitä testiä, että tulisi hyvät arvot. Mutta arvatkaapa mitä. Unohdin koko testin. Edellisenä päivänä kännykkä siitä sitten muistutti, ja pelkäsin kuollakseni, että kaikesta mässäilystä johtuen arvot olisivat päin prinkkalaa ja minulla todettaisiin aikuisiän diabetes.
Toisin kuitenkin kävi. Kaikki on kunnossa, kolesteroliarvot ovat ihanteelliset, ei mitään vikaa missään! Tulosten kuulemisen yhteydessä minulla oli puolentoista tunnin aika ravitsemusterapeutille. Ja kun päivien ruokarytmiä ja -määriä käytiin läpi, terapeutti totesi, että syön päivisin liian vähän. Ja siitä sitten johtuu se iltaisin tapahtuva mässäily.
Kun asiaa alkoi ajattelemaan, niin kyllähän se ihan järkeen käy. Päivisin on koko ajan kiire, yritän jotain ehtiä syödä samalla kun syötän lastani, saatan napostella jotain pientä aterioiden välissä, kun on nälkä. Ja sitten illalla, kun touhu rauhoittuu, lähtee syöminen käsistä. Vaikka periaatteessa tiedän paljon ravitsemusasioista, juurikin näiden laihdutusyrityksien takia, niin jollain lailla ymmärsin asian nyt ihan toisella tavalla.
Joku voisi varmaan ajatella, että kun nuo arvot nyt olivat hyvät, niin samaa tahtiahan voi jatkaa ihan hyvin. Minulle se kuitenkin oli herätyksen paikka, vielä voin asialle tehdä jotain, etten sairastuisi. Ravitsemusterapeutti oli äärimmäisen ärsyttävä, oli noloa joutua punnitukseen ja vyötärönympäryksen mittaukseen, mutta kyllä siitä hyötyä oli. Vielä ei voi sanoa, että onnistun tällä kertaa varmasti, mutta ainakin fiilis on erilainen. Ystäväni joskus sanoi, että täytyy olla valmis poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, kun alkaa laihduttaa. Silloin mietin, että mikä mukavuusalue, tottahan sitä nyt laihtua haluaa, sehän sitä mukavuutta lisää. Mutta kyllä se vaan niin on, että muutosta täytyy tahtoa tarpeeksi, eikä se muutoksen aloitus ole niin kovin mukavaa. Täytyy olla sitkeä ja määrätietoinen.
Väkisinkin miettii jälleen kerran, missä asti jo olisin, jos tämän blogin aloituksesta lähtien olisin ollut sitkeä ja määrätietoinen ja pitänyt itseni kurissa.
Pullamössö, 135kg edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti